NOPEUS, JOUSTAVUUS JA LAADUKKUUS –

nämä ovat Peikon keskeiset kriteerit ja rakennusosat vahvaan yhteistyöhön logistiikkakumppani Tavarataksi Finlandin kanssa kuin itse Peikon asiakkaiden ja rakennustyömaiden tarpeissa.

Peikolle kuljetusten toimitusnopeuden lisäksi tärkeää on, että kuljettajat tuntevat sekä tuotteet että vakioasiakkaat, jolloin palvelu on kaikin puolin joustavaa ja laadukasta.

”Kun tuotteet tarvitaan asiakkaan työmaalle pikaisesti, kerromme asiakkaalle, että ne tulevat ‘Taksin’ kyydissä. Tämä kertoo siitä, kuinka vahva luotto meillä on Tavarataksi Finlandin toimitusnopeuteen ja -laatuun”, kertoo Peikko Finland Oy:n liiketoimintapäällikkö Timo Ukkonen.

Pitkän yhteistyön aikana osapuolet ovat tulleet toisilleen tutuksi. Jokapäiväinen tekeminen sekä tulevaisuuden kehitystyö sujuvat mutkattomasti. Betonirakentamisen liitososat ovat kulkeneet Peikon tehtaalta ruuhka-Suomen rakennustyömaille Tavarataksi Finlandin kyydissä jo 1980-luvulta lähtien. Viime vuosina Tavarataksi on kuljettanut myös Peikon teräksisiä DELTABEAM®– ja DELTABEAM® Green -liittopalkkeja.

YHDESSÄ KOHTI TULEVAISUUTTA

Yhteistyön perustan ollessa ”teräksenlujalla” pohjalla, on sen päälle mahdollista rakentaa vielä laajempaa yhteistyötä sekä kehittää toimintaa entisestään. Esimerkkinä voidaan mainita viime vuonna alkaneet ympäristöystävällisempien DELTABEAM® Green -liittopalkkien kuljetukset. Green -liittopalkit kulkevat Tavarataksin kyydissä biodieselillä, jolloin toimijat pystyvät yhdessä pienentämään merkittävästi ympäristöjalanjälkeä.

Viimeisimmät kehitysaskeleet on otettu tilauskanavien sähköistämisen avulla. Tilauskanavien sähköistämisellä saadaan tuotettua hyötyä kaikille toimitusketjun osapuolille manuaalisen toiminnan vähenemisellä sekä mm. lähetysten reaaliaikaisen seurannan avulla.

Kiinnostaako myös Teitä rakentaa vastaava asiakassuhde? Aloita tänään, soita 040 561 6628 / Juha-Pekka Pietilä – rakennetaan se yhdessä!

Voit tutustua Peikon ja Tavarataksi Finlandin jokapäiväiseen arkeen alla olevalta videolta: